Muut palvelut



Satulinnassa on hyvin varusteltu keittiöosasto, jossa ammattitaitoinen keittiömestari henkilökuntineen valmistaa ryhmille mittatilaustyönä suunniteltuja ruokailukokonaisuuksia.

Satulinnassa järjestetään säännöllisesti ryhmäruokailuja, kahvituksia, perhejuhlia ja mm. pikkujouluja. Tavallisesti tilaisuus alkaa lauantaina noin klo 18:00, sisältäen alku- ja pääruoan, päättyen jälkiruokaan tai kahvi- ja leivostuokioon. Tämän jälkeen aika kuluu baarissa seurustellen ja orkesterien puuhia katsellessa. Muille asiakkaille ovet aukeavat klo 20:00, jolloin myös elävä musiikki alkaa.

Myös muina päivinä on Satulinna varattavissa mm. häiden tai suurien juhlien pitoon, tilaahan löytyy usealle sadalle hengelle. Tällöin voi tilauksen yhteydessä sopia myös mahdollisen ohjelman järjestämisestä sekä asiakkaan näin toivoessa erityiskoristelun järjestämisestä.
Satulinnan yläbaariKahvio